Blogissa juteltua

Työnantajamielikuvasta on tullut kiinteä osa yrityksen markkinointiviestintää

Työnantajamielikuva on tullut kiinteäksi osaksi yritysten jokapäiväistä markkinointiviestintää ja sen rooli kasvaa edelleen. Yritykset käyttävät entistä enemmän omia työntekijöitään brändimielikuvan rakentamisessa. Työntekijöillä on merkittävä rooli sisällöntuotannossa ja sen jakamisessa eri kanavien sisällä - brändiä kasvatetaan ”sisältä ulospäin”.

13.02.2018 09:00 Lauri Pohjoismäki

Brändi kuntoon – kohti laadukkaan yrityskuvan rakentamista, osa 2

Syksyn ja talven aikana syvennyn viiteen etappiin, jotka ovat virstanpylväitä matkalla onnistuneeseen brändiin. Ensimmäisessä artikkelissa käytiin läpi kaikkien viiden kohdan perusperiaatteet. Jatko-osissa jokainen kohta avataan yksityiskohtaisemmin, ja mietitään konkreettisia esimerkkejä ja keinoja laadukkaan brändin rakentamiseksi. Missasitko ensimmäisen blogin?

6.11.2017 10:00 Hanne Rasila

Koodaava visualisti

Antti-Pekka Majanen aloitti web-suunnittelijana Encoren Turun toimistolla marraskuussa 2017. Raisiolainen A-P on nuoresta saakka ollut kiinnostunut tietokoneista ja siitä, mitä kaikkea niillä voikaan saada aikaan.

3.11.2017 12:00 Encore Digital Marketing

5+1 vinkkiä henkilörekisterien turvaamiseen

Onko yritykselläsi lista asiakkaiden nimistä, sähköpostiosoitteista tai puhelinnumeroista? Vaikka lista olisi lyhytkin, on se EU:n uuden tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri. Silloin sinun täytyy henkilörekisterin ylläpitäjänä pitää erityisen hyvää huolta rekisterin sisältämistä tiedoista toukokuusta 2018 alkaen.

4.10.2017 10:00 Janne Arola

Miten saat ei-valituiksi tulleet työnhakijat rakastamaan yritystäsi?

Työnantajamielikuva on tulevaisuuden valuuttaa, mutta yllättävän harva yritys antaa rekrytointiprosessille sen vaatiman painoarvon edestä aikaa tai resursseja. Varsinkin it-alalla, jossa kilpailu parhaista osaajista käy kuumana, kannattaa varmistaa, että myös ei-valituille jää rekrytointiprosessista hyvä maku suuhun.

22.09.2017 10:00 Encore Digital Marketing

Djangolla vai Wordpressillä – millä mennään verkkoon?

Kun valitaan sitä toteutustapaa, jolla asiakkaan verkkosivua lähdetään tekemään, täytyy aivan ensimmäiseksi miettiä sivun käyttötarkoitusta: Tehdäänkö tavanomainen, selailuun ja sisällön esittelyyn keskittyvä sivu, vai halutaanko sivulle myös monipuolisempaa/monimutkaisempaa toiminnallisuutta?

12.09.2017 09:00 Janne Arola

Brändi kuntoon - kohti laadukkaan yrityskuvan rakentamista

Syksyn aikana Encoren toimitusjohtaja Hanne Pitkänen syventyy viiteen etappiin, jotka ovat virstanpylväitä matkalla onnistuneeseen brändiin. Tässä ensimmäisessä postauksessa käydään läpi jokaisen kohdan perusperiaatteet. Jatko-osissa jokainen kohta avataan läpi yksityiskohtaisemmin, ja mietitään konkreettisia esimerkkejä ja keinoja siinä onnistumiseksi.

25.08.2017 12:00 Hanne Rasila

Puhu totta. Ihanko totta!?

Istuin kesäkuun alussa elämäni ensimmäistä kertaa Retoriikan kesäkoulun pehmoisella penkillä. Kuuntelin uteliaana, miten ulkomailta paikalle rahdatut puheenkirjoittajat antoivat ohjenuoria meille haamukirjoittajille, toisten suuhun sanoja rustaaville sananiekoille. Tärkein tuliainen, joka heiltä löytyi nätisti PowerPointtiin tai mappiin paketoituna, oli yksinkertainen: puhu totta.

19.06.2017 12:00 Henna Kekki

Työnantajamielikuva – vuoden 2017 vinkit parhaiden osaajien houkuttelemiseksi

Markkinointiviestintä toimii paitsi yrityksen imagon myös työnantajamielikuvan luojana. Rekrytointimarkkinointia ja perinteistä markkinointiviestintää on nykyään vaikea erottaa toisistaan. Erottaminen ei ole enää edes tarpeellista, sillä positiivisen työnantajamielikuvan ja työntekijäkokemuksen merkitys ja vaikutusalue ovat suurempia kuin arvaatkaan.

25.01.2017 09:00 Taina Rasila

”Jos yksikin osa-alue ontuu, brändi on heikko.”

Yrityksen rokkikukko, rastapäinen Tuomas, on Encoren videovelho, jota kiinnostavat sekä trendit että teknologia. ”On hienoa päästä työn puolesta seuraamaan, kuinka laitteistot ja menetelmät kehittyvät ja lapsuuden scifi-elokuvien skenaariot heräävät henkiin, sekä olla itse osana tätä kehitystä.”

20.10.2016 09:00 Encore Digital Marketing

Liity mukaan

Lomake tallentaa tietoja järjestelmiimme. Voit lukea kuinka käsittelemme tallennettua tietoa tietosuojaselosteestamme.