top of page

Visun uusi brändi ja verkkosivut

Vanha verkkosivusto ei mahdollistanut tuotepohjaista rakennetta, joten alusta asti oli selvää, että sivusto on täysremontin tarpeessa. Samalla päätettiin uudistaa yrityksen yleisilme ja päivittää käytännössä kaikki markkinointimateriaali.


Encore toteutti kalustevalmistaja Visu Kaluste Oy:n verkkosivu-uudistuksen vuonna 2021. Perinteikkään perheyrityksen juuret juontavat vuoteen 1894 ja tehdas on toiminut nykyisellä paikallaan Visuvedellä vuodesta 1944 lähtien. Visu Kaluste on keskittynyt laadukkaiden laboratorioympäristöjen toteuttamiseen ja uudistettu sivusto haluttiin rakentaa tuotepohjaiseksi palvelemaan paremmin niin myyjiä, asiakkaita kuin suunnittelijoitakin.


Tuotepohjainen toteutus


Vanha verkkosivusto ei mahdollistanut tuotepohjaista rakennetta, joten alusta asti oli selvää, että sivusto on täysremontin tarpeessa. Samalla päätettiin uudistaa yrityksen yleisilme ja päivittää käytännössä kaikki markkinointimateriaali.


Halusimme uuden sivuston tuovan paremmin esille Visu Kalusteen henkeä. Olemme alamme edelläkävijä, joka elää innovaatioista ja jatkuvasta kehitystyöstä, kertoo Visun toimitusjohtaja Mikko Harmanen.


Tarjouskilpailuun valikoitui viisi mainostoimistoa.


Yhteinen sävel löytyi Encoren kanssa nopeasti ja hyvien keskusteluiden jatkoksi saimme selkeän tarjouksen, joka oli hinnaltaan ja sisällöltään sopiva ja puhutun kaltainen, muistelee projektista päävastuuta kantanut Taru Harmanen Visu Kalusteelta.


Sopimuksen synnyttyä Encoren tiimi matkasi Visuvedelle tehtaan tiloihin keskustelemaan tarkemmin sivujen sisällöistä ja visuaalisen ilmeen uudistamisesta. Puolen päivän mittaisen työpajan pohjalta Encore toteutti leiskan etusivusta, joka toimi suuntaviivana koko sivuston toteutukselle. Erityiselementtinä etusivulle rakennettiin 3D-animoitu video vetokaapista ja sen räätälöintimahdollisuuksista. Myös yrityksen logo koki muutoksia.


Koko henkilöstö mukana muutoksessa


Visu Kalusteen koko henkilökunta pääsi sanomaan projektin aikana mielipiteensä niin visuaalisesta ilmeestä kuin sivuston rakenteesta ja sisällöstä. Suurin työ oli tuotetietojen siirtäminen pdf-muotoisista esitteistä sivustolle.


Pohdittavaa ja päätettävää oli paljon, samoin sivustolle vietävää materiaalia. Kaikki tuotteet kuitenkin saatiin sivustolle esille ja olemme huomanneet, että esillepano on vaikuttanut myös tiettyjen tuoteryhmien kysynnän kasvuun, Mikko tuumaa.


Jatkoa ajatellen Encore antoi vielä Visun väelle käyttäjäkoulutuksen.


Aiemmin tuotteiden lisääminen, poistaminen tai tuotetietojen muuttaminen oli hyvin hankalaa. Niinpä vanhalle sivustolle oli jäänyt sisältöä, joka kaipaisi päivittämistä. Projektin yhteydessä kahlasimme kaiken materiaalin läpi ja uudelle sivustolle vietiin vain tuoreimmat tiedot, Taru kertoo.


Uuden rakenteen ja annetun koulutuksen ansiosta uusien sivujen pitäminen ajan tasalla on helppoa. Tarvittaessa apukin on puhelinsoiton tai sähköpostin päässä.

9 katselukertaa

Soita

040 162 5808

Lähetä sähköposti

Seuraa somessa

  • Instagram
  • LinkedIn
bottom of page